perjantai 25. elokuuta 2017

Osa 25: Toiveikas tulevaisuus

Viikot kuluivat ja Neptune jatkoi Naomille chätin kautta juttelemista. Naomi toi Neptunen päiviin uutta sisältöä, eikä nuori nainen huomannutkaan, kun viikot alkoivat vaihtua kuukausiksi. Naomi jakoi kuvia raskausajastaan ja piti Neptunen ajantasalla siitä, mitä hänen elämässään tapahtui. Toisinaan Neptune unohti ajankulun miltei kokonaan, eikä huomannut Carlaa ja Amaliaa, jotka vaativat huomiota.

Eräänä päivänä Joaquin kuuli viihdyttäjän töistä tullessaan itkua yläkerrasta. Hän laski viulunsa eteisen nurkkaukseen ja nousi portaat ylös nähdäkseen, mikä Carlalla oli hätänä. Joaquinin yllätykseksi häntä odotti lähes piittaamaton chättäilevä Neptune ja itkevä taapero.

Joaquin ei voinut sietää lastensa laiminlyöntiä, joten hänen kiihtymisensä nollasta sataan ei ollut yllättävää. Joaquin tempaisi Neptunen ylös tuolista ja alkoi huutaa tälle kurkku suorana:
"Mitä sinä luulet tekeväsi?! Lapsille olisi voinut sattua vaikka mitä!"
Neptune hoiperteli ylös hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hän ei ollut odottanut Joaquinia vielä kotiin.

"Käänsin vain katseeni hetkeksi näyttöön! Carla oli koko ajan kanssani ja Amalia on nukkumassa!" Neptune puolustautui, mutta Joaquin ei tuntunut uskovan häntä.
"Olet muutenkin viettänyt liikaa aikaa tietokoneen ääressä lähiaikoina. Kenelle sinä puhut? Jollekin miehelle?!"

"Joaquin, älä viitsi", Neptune aneli ja siirsi katseensa lattiaan. Hänen mielestään Joaquin oli tehnyt kohtuuttoman suuren numeron koko asiasta. 
"Viitsimpäs. Vastaa, kerro minulle kenelle juttelet", Joaquin intti.

Neptune puristi suunsa viivaksi ja nosti katseensa takaisin Joaquiniin. Hän ilmeisesti luuli, että Neptune oli pettänyt Joaquinia tämän ollessa töissä, vaikkei asia niin ollut. 
"Hyvä on. Minäpä kerron", Neptune henkäisi ja jatkoi:
"Olen ollut hyvin väsynyt ja yksinäinen lapsia yksin hoitaessani. Älä käsitä minua väärin, mutta hain kohtalotovereilta, muilta kotiäideiltä, juttuseuraa. Löysin erään Naomi Walesin, josta on tullut hyvä ystäväni. Minun ei ollut tarkoitus unohtaa lastenhoitoa missään tapauksessa."

Samaan aikaan lastenhuoneesta alkoi kuulua itkua. Amalia oli herännyt vanhempiensa riitelyyn ja haki turvaa sisarestaan Carlasta. Neptune ja Joaquin hautasivat sotakirveet sillä samaisella sekunnilla ja ryntäsivät lohduttamaan tyttäriään.

"Amalia, ei mitään hätää. Isä ja äiti vain keskustelivat asioista", Joaquin rauhoitteli pienokaista. Neptune loi Joaquiniin merkitsevän katseen ja poistui alakertaan jatkamaan kotitöitään. Katseen myötä ymmärsivät he molemmat, että asia olisi tältä erää käsitelty.

Seuraavana iltana oli Neptune saanut työpöydälleen mysteerisen lapun. Lappu kehotti häntä pukemaan parhaimpansa päälleen ja tulemaan alakertaan lasten nukahdettua. Neptune vaihtoi mukavat kotivaatteensa tuubitoppiin ja mustiin shortseihin. Hän veti jalkaansa nauhalliset goottisukkahousunsa ja rajasi silmänsä tummalla rajauskynällä. Peilikuvaa katsoessaan hän tunnisti itsensä jälleen naiseksi ja koki itsensä kauniiksi. 

Keittiöstä kuului heleää viulunsoittoa ja keittiötiskillä koreili shamppanjapullo jääastiassa. Neptunen suupielille nousi hymy, kun hän käveli ilosta häkeltyneenä Joaquinin luokse. 


Joaquin laski viulun alas Neptunen nähdessään ja hymyili. Hän otti pari varovaista askelta Neptunea kohti ja kaappasi tämän syleilyyn. 
"Näytät kauniilta, kuten aina", Joaquin kuiskasi nähdessään tyttöystävänsä tummahkon vaatetuksen.
"Miksi kaikki tämä valmistelu?" Neptune kysyi suutelon lomasta hymyillen.

"Olin turhaan tyly sinua kohtaan aiemmin. En olisi saanut hikeentyä, anteeksi", Joaquin vastasi irrottautuessaan suudelmasta. 
"Ei se mitään, olemme molemmat olleet väsyneitä", Neptune vastasi ja silitti Joaquinin poskea.

"Sinun ei tarvitse huolehtia minusta liikaa. Naomin kanssa jutteleminen on tuonut päiviini uutta vireyttä ja jaksan touhuta lasten kanssa paremmin kuin ennen", Neptune selitti, mutta Joaquin painoi sormen hänen huulilleen ja hymyili.
"Riittää jo, kyllä minä ymmärrän", Joaquin naurahti.

Joaquin nosti viulun takaisin olalleen ja alkoi soittaa. Sävelmä oli Neptunen mielestä yksi kauneimpia, mitä hän oli koskaan kuullut. Nuotit tuntuivat tanssivan viulun kielillä ja hyväilevän Neptunen punehtuvia korvia. 

Kappaleen keskellä nuotit kuitenkin vaihtuivat. Neptune ei heti tunnistanut kappaletta, mutta sen upotessa hänen tajuntaansa päästi Neptune ilmoille ihastuneen henkäyksen. Joaquin soitti häämarssia.

Joaquin laski viulun takaisin lattialle kappaleen päätyttyä, mutta ei noussutkaan samalla ylös. 
"Neptune, olemme edenneet suhteessamme nopeasti ja meillä on ollut omat ongelmamme ja murheemme. Se ei ole kuitenkaan estänyt meitä rakastamasta toisiamme ja pientä perhettämme", Joaquin aloitti.

"Joten Neptune, tuletko sinä..."

"Minun..."

"Vaimokseni?" 

Neptune hymyili onnensa kukkuloilla ja hyppäsi Joaquinin syliin. Joaquin oli hiukan hämmentynyt tyttöystävänsä reaktiosta ja tuijotti tätä silmät sepposen selällään.
"Tottakai tulen!" Neptune hihkaisi ja painoi päänsä Joaquinin hartialle. Hän ei ollut uskonut pääsevänsä naimisiin näinkin pian. 


Neptune katseli sormessaan kiiltelevää sormusta ja oli pakahtua onnesta avatessaan tietokoneen. Hän paloi halusta kertoa Naomille uutiset kihlautumisestaan. Neptune kirjautui mammafoorumille ja avasi chätin onnesta säteillen.
- Minulla on suuria uutisia! Joaquin kosi minua. Me menemme naimisiin!! <3 , Neptune kirjoitti ja ilokseen huomasi Naomin olevan paikalla.
- Onneksi olkoon! Naomi vastasi.

- Minullakin on sinulle mahtavia uutisia, Naomi kirjoitti ja jatkoi:
- Meille tulikin enemmän perheenlisäystä, kuin kuvittelin. Me saimme kaksoset! Meillä on nyt siis viisi ihanaa lasta: Benjamin, Ciria Fiona ja kaksoset Edwin ja Randy. :) Mitkä sinun lapsesi nimet olivatkaan?

- Aivan mahtavaa! Onnea teillekkin! Minulla on kaksi tyttölasta Amalia ja Carla, Neptune vastasi takaisin.
- Suloisen kuuloiset nimet. :), Naomi kirjoitti.
- Haluaisitko muuten tulla minun ja Joaquinin häihin? Eihän sinulla ole liikaa kiireitä lasten kanssa? Neptune kysyi ja mietti, oliko hän liian hätäinen järjestäessään tapaamista.

- Olen pahoillani, mutta en osaa sanoa onko se mahdollista, Naomi vastasi ja kirjautui ulos. Naomi ei ollut valmis tapaamaan ketään kasvotusten, ainakaan vielä.



Neptune oli hiukan hämmentynyt Naomin reaktiosta, mutta antoi asian olla toistaiseksi. Neptune jäi vielä hetkeksi tarkkailemaan Naomin sivuja ja huomasi naisen postanneen kuvia uudesta asunnostaan San Myshunossa. Neptune arveli, että Naomilla oli ollut kiire muuton ja lapsien kanssa ja siksi tämä ei ehtinyt puhumaan suunnitelmista sen enempää.

***

"Oletko jo ajatellut, millaisessa paikassa häänne järjestetään?" Arthur kysyi eräänä aamuna. Neptune oli huomannut isänsä onnesta kiiluvista silmistä, että tämä oli valmis kovistelemaan tulevaa vävypoikaa. Fardasten suvussa kun avioliitto tunnuttiin otettavan tosissaan. 

"Olen katsonut muutamia paikkoja netistä, mutta mitään ei ole lyöty vielä lukkoon", Joaquin vastasi ja leikkasi itselleen palan Bobin tekemää kihlajaiskakkua.

"Kuulin legendaa, että isoisä Fardas aikoi järjestää häät kapakassa", Bob naurahti ja katsoi vinoillen Neptunea, joka irvisti. Bobista oli hienoa, että Joaquin oli liittymässä perheen jäseneksi virallisesti. 

"Minua ei missään kapakassa vihitä!" Neptune naurahti ja tuijotti isäänsä intensiivisesti.
"Me pidämme Bobin ja Joaquinin kanssa huolta siitä, että saat hienot häät", Arthur vakuutti ja virnisti takaisin. 






Tulevien onnellisten muutosten lisäksi Fardasten taloa laajennettiin ja korjailtiin hieman. Vanhalle tunkkaiselle kellarille rakennettiin portaikko talon sisälle ja kellariin rakennettiin pitkään kaivattu saunaosasto. Yläkertaan rakennettiin tyttärille omat huoneet ja sisäänkäynnin paikkaa muutettiin. Taloa ympäröimään rakennettiin myös korkeahko aita.

Uutta saunaosastoa ensimmäisinä pääsivät testaamaan Bob ja Arthur. 
"Olenko minä sinun mielestäsi jo liian vanha?" Arthur kysyi yllättäen.
"Höpsis, kuinka niin?" Bob naurahti pudistaen päätään.
"Kun lapsoseni menee jo naimisiinkin", Arthur huokaisi. Bob vain hymyili ja suukotti Arthuria huulille.
"Sinä olet komea hopeinen kettu", Bob virnisti. 

***


"Eikö tämä olekin kaunis paikka!" Joaquin henkäisi astuessaan ulos taksista. Hän oli tuonut Bobin ja Arthurin katsomaan löytämäänsä hääpaikkaa paikan päälle.

"Kammoisten kartano?" Arthur luki esittelykyltistä. 
"Eikös tämä ole se kartano, jossa Valko ja Zibuli asuivat ennen ja on huhuttu, että he haamuilevat ympäriinsä", Arthur jatkoi kiinnostuneena. 

Bobia ei puolestaan kartanon historia niinkään kiinnostanut, vaan hän keskittyi puhelimensa räpläämiseen. Kartano oli suositun Simimon Go!- pelin raid-battle paikka ja Bobin näytöllä loikki Kumkwatti, jota mies yritti taltuttaa. 
"Kuunteletko sinä edes Bob?" Joaquin hihkaisi.
"Sain sen! Eikun, joo...", Bob naurahti ja sujautti kännykän taskuunsa. 

"No, mitä sanot? Minusta olisi mahtavaa mennä naimisiin täällä vesiputouksen äärellä", Joaquin huokaisi ihastuneena.
"Vaikuttaahan tämä hienolta paikalta, mutta onko meillä varaa tähän?" Arthur pohti ja pälyili kännykkä kädessä hortoilevaa aviomiestään.
"Bobista ei taida olla apua päätöksen teossa", Arthur naurahti.

"Katso nyt, miten paljon Hattitatteja ja Kumkwatteja täällä liikkuu!" Bob hihkaisi ja sysäsi kännykkänsä miltei Joaquinin naamaan. 
"Tämä yksi on legendaarinenkin, ja minä sain sen", Bob jatkoi.

"Ihanko totta? Näytähän sitä peliä", Joaquin kiinnostui ja katsoi Bobin näytöllä hyppiviä taskuhirviöitä kiinnostuneena. 
"Tuota...?" Arthur yritti kiinnittää seurueen huomion takaisin hääsuunnitteluun, mutta hän pahoin pelkäsi, että tällä menolla he löytäisivät itsensä varaamasta kapakkaa vihkipaikaksi. 


---

Tiukalla tahdilla taas uusi osa puristettu ulos! Hiukan kevyempi osa tällä kertaa. Touhukolmikko suunnittelemassa häitä... Mitähän tästäkin seuraa? :D.
 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Osa 24: Uusi nettituttavuus

"Voi kun pienoinen syntyisi jo, alan olla kypsä tähän suureen vatsakupuun", Neptune naurahti ja nousi vaivalloisesti aamiaispöydästä. Hän antoi suukon vielä unenpöpperössä olevalle avopuolisolleen. 
"Mitä lääkäri sanoikaan lasketusta ajasta?" Joaquin kysyi ja laski käden vatsalle. Hänkään ei malttanut odottaa tulevan tyttärensä saapumista.
"Hänen pitäisi syntyä aivan näinä päivinä", Neptune vastasi hymyillen.

Neptunen ja Joaquinin ei tarvinnut odottaa enää kovin kauaa, sillä pienokainen päätti tulla maailmaan Neptunen ehtimättä edes sairaalaan asti. Neptunen raskausaika oli kulunut kuin siivillä, vaikka Joaquinista tuntui, että hän oli muuttanut asumaan Fardaksille vasta eilen. Synnytys oli ollut ohi yhtä nopeasti, joskaan ei niin vaivattomasti. Joaquin oli luullut menettävänsä Neptunen ja lapsen synnytyksen käynnistyessä ennenaikaisesti.

Kaikesta huolimatta Neptune ja Amaliaksi nimetty pikku tyttö selvisivät äkkinäisestä synnytyksestä vain säikähdyksellä. Amaliaa oltiin jouduttu pitämään sairaalassa tarkkailussa muutamia viikkoja, mutta kaikki oli kääntynyt parhain päin. 

Asiat olivat sujuneet melkein liiankin hyvin, sillä pian Amalian syntymän jälkeen Neptune oli huomannut olevansa uudelleen raskaana. Hän ei ollut ajatellut hankkivansa toista lasta näin pian, mutta hän uskoi jaksavansa toisen raskauden putkeen. 
"Äiti taitaa jäädä kotiin sinun kanssasi hiukan pidemmäksi aikaa", Neptune huokaisi ajatellessaan etääntyviä opintojaan ja äitiyslomaa. Hänellä ei ollut energiaa opiskeluun ja lapsenhoitoon yhtäaikaa.


Neptunen onneksi Joaquinista oli kuoriutunut sydämellinen isä. Joaquin rakasti pientä Amaliaa enemmän kuin mitään muuta elämässään, Neptunen jälkeen. Amalian hoito jäikin usein Joaquinin hartioille, sillä Neptune väsyi raskautensa johdosta kovin helposti. Toisinaan Joaquinia pelotti ettei Neptune pärjäisi, vaikka tämä oli vakuuttanut jaksavansa. 

Piristystä Neptunen päivään toivat kuitenkin satunnaiset ystävävierailut. Eräs Neptunen vanha luokkakaveri Taru Marjomaa oli tismalleen samassa tilanteessa kuin hän ja tarjosi toisinaan vertaistukea sohvalla juoruilun muodossa. 
"Noh miltäs se teiniäitiys on tuntunut?" Taru töksäytti eräänä päivänä.

"Enhän minä ole mikään teiniäiti. Olen täysi-ikäinen", Neptune tuhahti ja katseli vatsaansa. 
"Et tietenkään, Joaquiniin verrattuna no, vaikutat hiukan nuorelta", Taru korjasi, muttei jatkanut aiheesta sen enempää. Neptune oli luonut tähän hyvin paheksuvan katseen ja vaihtanut aihetta. Neptune ei halunnut, että häntä ja Joaquinia verrattaisiin iällisesti missään tilanteessa.

***

Aikaa kului ja tuli aika saattaa toinen Fardas maailmaan. Tällä kertaa Neptune oltiin ehditty kiidättää sairaalaan, mutta supistusten aiheuttamat tuskat olivat sitäkin suurempia. 
"Päästäkää minut jo sisälle sairaalaan!" Neptune karjui ja pälyili paniikissa pyörivää avopuolisoaan. Joaquinille lapsen syntymä ei ollut toisellakaan kertaa sen vähemmän jännittävää.

Neptune kärrättiin sisälle sairaalaan odottamaan lääkärin saapumista. Neptune ei voinut käsittää, miten oli mahdollista, että hänestä vastuussa oleva lääkäri oli myöhässä.
"Lapsen pitää päästä ulos nyt, ei meillä ole aikaa odotella!" Neptune kivahti ja vaati pääsyä synnytyssaliin. Joaquin yritti rauhoitella häntä kaiken kaaoksen keskellä, vaikka hänenkin sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa. 

Lääkäri ja kätilö kiiruhtivat kuin kiiruhtivatkin viimein paikalle ja Neptune päästettiin synnytyssaliin Joaquin seuranaan.

Pitkän odotuksen jälkeen Neptune ja Joaquin saapuivat kotiin toisen tyttölapsensa, Carlan kanssa. Carla oli perinyt Fardasten suvun sinisen ihon ja oli täten ykkösvalinta seuraavaksi perijättäreksi. Neptune ja Joaquin olivat sopineet, että lapsien lukumäärä saisi jäädä tällä erää kahteen. 

***


Eikä kulunut aikaakaan, kun Amalia ja Carla varttuivat taaperoikäisiksi. Amaliasta tuli piirteeltään hurmuri ja Carlasta puolestaan vaativa. Geneettisesti Amalia tuli huomattavasti isäänsä Joaquiniin, kun Carla puolestaan peri Fardasten suvussa Matilla olleet punaiset silmät.

Arthur ja Bob auttoivat remontoimaan Moonin entistä huonetta Amalialle ja Carlalle sopivaksi. Moonilla olleet huonekalut saivat siirtyä pois taaperosänkyjen tieltä, vaikkei niiden siirtäminen ollutkaan perheelle helppoa. Huonekalut olivat olleet ainut pysyvä muisto Moonin läsnäolosta. 


Moonin poismenon hyväksyminen oli ollut Arthurille vaikeata, sillä hän ei voinut olla kuvittelematta millaisen onnen Moon olisi Victorin kanssa saavuttanut. Arthur ei muistanut Victoria pahalla, sillä tutkinnassa oli selvinnyt, että Victor oli ollut vain Gunivirin käsinukke. 
"Sinusta olisi tullut hyvä täti Amalialle ja Carlalle", Arthur kuiskasi ja purskahti hiljaiseen itkuun.


Moonin menetyksestä koitunut suru hellitti kuitenkin hieman Arthurin ja Bobin saadessa leikkiä uusien lastenlastensa kanssa. Bob ei voinut olla muistelematta sitä, kuinka Moon ja Neptune olivat vasta leikkineet uuden papansa kanssa Villen jouduttua telkien taakse. 
Uuden sukupolven alun näkeminen lämmitti suuresti Bobin sydäntä näinä synkkinä aikoina.  

Bobista oli hienoa seurata, kuinka Neptune oli kasvanut nuoresta naisenalusta äidiksi ja otti vastuuta lapsistaan. Bob ei voinut kieltää epäilleensä Joaquinin motiiveja aiemmin, mutta miehestä oli kuoriutunut oivallinen isä Carlalle ja Amalialle. 
"Oletko ajatellut jatkavasi opintojasi tai hankkivasi töitä?" Bob kysyi tofutacoja mutustaen. Hän tiesi, että Neptune saattaisi jäädä kotiin vielä muutamaksi vuodeksi, sillä hän rakasti tyttöjään niin paljon. 

Neptune laski kuvakortit käsistään ja istahti Bobin seuraksi pöytään. Hän ei tiennyt, pitäisikö hänen olla tuohtunut Bobin halusta lähettää hänet kouluun tai töihin. 
"Luuletko, että minä jaksaisin painaa täyttä työpäivää ja hoitaa lapsia vielä illalla?" Neptune puolustautui. 
"Me voisimme isäsi kanssa kustantaa teille lastenhoitajan, niin pääsisit kirjansyrjään kiinni", Bob ehdotti hartioitaan kohauttaen.

"Lastenhoitajan? Ei ikinä! Minä en antaisi lapsiani kenenkään harmaahapsisen likaisen miehen hoidettavaksi mistään hinnasta", Neptune huokaisi ja loi Bobiin vihaisen katseen. 
"Ei jokainen tuntematon yritä kidnapata meitä", Bob vastasi naurahtaen.
"Ei", Neptune tiuskaisi ja jatkoi: "Näit mitä kävi viimeksi, kun luotimme tuntemattomaan. En halua, että mikään saattaa tyttöjäni vaaraan."

Bob ei vastannut, vaan istui hiljaa nieleskellen palaa kurkustaan. Hänen mielestään oli kohtuutonta käyttää Moonin kohtaloa valttikorttina kaikkeen, mutta Neptune teki omat päätöksensä. 
"Eikö olisikin kivaa, jos äiti jäisi sinun ja Amalian kanssa kotiin leikkimään?" Neptune kysyi Carlalta, joka näperteli ruskeaa pöytäliinaa. 

"Tjoo! Leikki!" Carla hihkaisi ja heilutteli käsiään ilmassa. Neptune loi merkitsevän katseen Bobiin päin ja osoitti näin samalla, että oli lapsien kannalta parempi olla hankkimatta lapsenvahtia. 

Samana iltana Neptunen nukuttaessa Amaliaa, hiipi Joaquin tyttöjen huoneeseen. Mies ei voinut olla hymyilemättä nähdessään tyttöystävänsä suukottavan Amalian otsaa hyvänyön merkiksi. 
"Oletko aivan varma tästä järjestelystä?" Joaquin kysyi ja auttoi Neptunen kömpimään ylös sängyltä.

"Kiitos", Neptune hymyili ja kompuroi ylös korkokengissään.
"Jaksathan varmasti hoitaa Amaliaa ja Carlaa kotona yksin?" Joaquin kysyi uudestaan ja katsoi Neptunea syvälle uupuneisiin silmiin. Joaquin tiesi, että Neptune tarvitsisi ennenpitkää lepoa ja omaa rauhaa. 

"Kyllä minä jaksan Joaquin", Neptune vastasi ja hymyili. Hän ei tiennyt, uskoiko hän omiin sanoihinsa itsekään.
"Hyvä", Joaquin hymyili ja tarttui Neptunea käsistä jatkaen: "Voin hankkia sinulle ammattiapua, jos haluat puhua Moonista."
Neptune pudisti päätään. Hän ei halunnut puhua menneistä, vaan keskittyä tulevaan ja omiin rakkaisiin lapsiinsa.
"Minä rakastan sinua Joaquin", Neptune vastasi ja painoi kevyen suukon tämän huulille.
"Minäkin rakastan sinua", Joaquin vastasi.

Seuraavana aamuna alakerrasta kuului kolinaa. Huonekalufirman auto oli kirmannut Fardasten pihaan ja kuljetti samalla heidän vanhan pöytänsä pois tuoden uuden tilalle. Uusi kuusipaikkainen pöytä merkitsi perheelle uutta alkua ja enteili pöydän ääressä vietettäviä juhlia. Arthur ja Bob olivat hankkineet pöydän Arthurin tulevia synttäreitä ja laajenevaa perhettä varten. 

Arthur katseli ympärilleen ja huomasi Bobin hääräämässä keittiössä. 
"Ei sinun olisi tarvinnut minulle kakkua leipoa", Arthur toppuutteli, mutta Bob sysäsi miehen pois keittiöstä.
"En minä halua juhlia vanhaksi tulemista", Arthur yritti inttää vastaan, mutta Bob patisti hänet istumaan uuden keittiönpöydän ääreen.


Arthur istui pöydän ääreen vastahakoisesti kuunnellen keittiövälineiden kolinaa, kun Bob valmisti heille täytekakkua.
"Kyllä minä omalle harmaahapselleni kakun valmistan, kun kerran tähtään ravintolamaailman huipulle", Bob naurahti ja kaatoi jauhoja kulhoon, niin että pöllysi. Harmaahapsi kuulosti Arthurista jotenkin liian vanhalta käsitteeltä.


Kun kaikki olivat kokoontuneet uuden pöydän ääreen ja Amalialle sekä Carlalle oli puettu päälle juhlamekot, laski Bob kynttilöillä koristellun kakun pöydälle. 
"Noniin, päivänsankarin vuoro puhaltaa kynttilät", Bob virnuili ja sysäsi Arthuria kakun ääreen.


"No hyvä on", Arthur tuumasi ja puhalsi kynttilät sammuksiin.
"Hyvää syntymäpäivää Arthur!" Kaikki kailottivat kuorossa.

Ja niin Arthurin matkassa alkoi viimeinen vanhuuden taival. Vanhuus ei kuitenkaan tuonut surua mukanaan, vaan onnea uusien lastenlapsien muodossa. 


Arthurilla ei ollut tosiaankaan aikaa tuntea itseään liian vanhaksi, sillä hän sai pysyä kahden sokerihuumaisen taaperon perässä vielä monta vuotta.

***

Juhlan vaihduttua arjeksi vaihtui kakun syöminen lapsenkaitsentaan Neptunen osalta. Carlan ja Amalian vahtiminen oli rankkaa, mutta palkitsevaa, sillä Neptune tiesi, että hänen silmiensä alla tytöt olisivat ainakin turvassa. 

Päivien kuluessa ja muiden käydessä töissä alkoi Neptune kuitenkin tuntea olonsa yksinäiseksi. Hän oli kuullut, että netistä voisi löytää seuraa muista äideistä ja jutella heidän kanssaan vauvafoorumeilla. Neptune päättikin kokeilla suosittua kotiäitifoorumia toivoen, että hän löytäisi kohtalotoverin, jolle jutella. 

- Hmm... Yksinäinen kotiäiti etsii juttukaveria, Neptune kirjoitti foorumille. 
- Minulle saa jutella aivan arkisista asioista, kunhan vain joku kirjoittaisi, Neptune jatkoi ja painoi lähetä -nappulaa.

"Mitä tinä eet ätti?" Carla kysyi vaappuen tietokonepöydän ääreen. 
"Etkö sinä jaksanutkaan nukkua?" Neptune kysyi ja pörrötti Carlan hiuksia.
"Äiti juttelee toisten äitien kanssa netissä", Neptune jatkoi ja hymyili. 

"Katsos, äiti on saanut viestin joltakin Naomilta", Neptune hihkaisi kuullessaan viestin merkkiäänen.
- Hei, Olen Naomi Wales. Olen kolmen lapsen kotiäiti San Myshunosta. Voit jutella minulle, jos tuntuu siltä. :), nainen kirjoitti. 
- Tottakai haluan jutella. Minä olen, sanotaanko PlanetMom, Oasis Springsistä ja olen kahden lapsen kotiäiti, Neptune vastasi.

Neptune ei halunnut käyttää omaa nimeään sivustolla, sillä hän ei voinut tietää varmaksi, kenen kanssa hän jutteli. Neptunesta se tuntui hiukan epäreilulta, mutta hän teki sen vain suojellakseen perhettään. 

- Mahtavaa, hei vaan sinullekin PlanetMom! :) Oletko ajatellut hankkia lisää lapsia? Naomi kirjoitti hymyillen. 
- Ei, en ole. Kahdessa on aivan riittävästi minulle, Neptune vastasi takaisin.

- Aivan, tottakai lapsissa on oma huolehtimisensa, mutta myös omat ilonsa, Naomi vastasi ja lisäsi:
- Anteeksi, kun kirjoitan hitaasti. Minulla on keittiöhanskat käsissäni tiskaamisen jäljiltä. :D

- Tässä on kuva minusta viimeisillään raskaana. Odotan neljättä lastamme saapuvaksi innolla. Kotiäitiys on ollut minullekin rankka kokemus, mutta on mahtavaa jakaa kokemuksia jonkun kanssa. Olisi hauskaa tavatakin joku päivä, Naomi kirjoitti.
- Tottakai, kunhan vain ehdimme! Neptune vastasi takaisin ja sulki koneensa. Hänestä tuntui viimein, ettei hän ollut yksin kotiäitiytensä kanssa.

Neptune nosti Amalian syliinsä hymyillen.
"Äiti on tainnut saada uuden ystävän", Neptune leperteli.

---
Päästään taas suunnilleen normipituisiin osiin! Kiire (tai siis.. Skyrimin pelaaminen) hellittää hetkeksi ja olen löytänyt rakosen jatkaa siitä, mihin jäätiin. Kukahan mahtaa olla mysteerinen Naomi? Mitä olette mieltä pienoisista?