tiistai 11. heinäkuuta 2017

Välipäivitys

Heipudei!

Haluan vain ilmoittaa, että seuraava osa tulee ajallaan, sillä kirjoittajalla on ollut lähiaikoina muuttokiireitä asunnosta toiseen eli paljon asioita on mennyt pelaamisen edelle. Uusi osa on suunnitteilla ja sitä on pelattu jonkin verran ja kuvailtukin, joten se tulee sieltä kyllä, malttakaa vain odottaa. Seuraava osa vaatiikin hiukan enemmän työtä ja lavastusta (sen verran uskallan paljastaa), joten tekemisessä menee hiukan aikaa. ^^


-J.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Osa 22: Vihan roihu

Victor upotti hampaansa Moonin ranteeseen ja joi. Hän oli ollut niin janoinen, että Moonin veri maistui mansikalta hänen huulillaan. 

Moon oli tuntenut elämässään monenmoista kipua, mutta ei mitään tällaista. Victorin kulmahampaat olivat kuin pitkät neulat, jotka lävistivät hänen rannevaltimonsa. Jos Victor joisi yhtään ahnaammin, saattaisi hän repiä Moonin käden valtimon auki kokonaan.
"Lopeta Victor! Riittää jo!" Moon kirkaisi ja vetäisi kätensä pois, kun Victor näytti haluttomalta lopettamaan.

Victor päästi irti ja kavahti taaksepäin. Pieni noro verta valui hänen suupielestään. 
"Anteeksi", Victor kähisi ja pyyhki huuliaan. 
Moon ei vastannut mitään, sillä hänen päässään humisi. Victorin imemä verimäärä oli saanut hänet suunnattoman uniseksi. 


Moon putosi lattialle kolisten ja vaipui syvään uneen. Victor tunsi, kuinka Moonin veri kohisi hänen suonissaan kuin polttoaine. Hänen kehonsa alituinen vapina lakkasi ja Victor saattoi tuntea aistiensa terävöityvän. Hän saattoi tuntea itsensä jälleen ihmiseksi.


Victor katseli ympärilleen pimeässä laboratoriossa. Hänen päätään vaivanneet utu sekä humina olivat poissa ja hän saattoi tunnistaa peilikuvan omakseen. Moonin veri oli kumonnut väliaikaisesti hänen pimeän puolensa vaikutuksen ja salli Victorin toimia järjellisesti. Victor loi katseen lattialla makaavaan tyttöystäväänsä ja huokaisi. 
-Mitä kaikkea teenkään sinun vuoksesi, Victor ajatteli ja nosti unisen tytön käsivarsilleen. 


Victor kantoi Moonin häkkiinsä ja peitteli tämän sänkyynsä. Victorin sydäntä painoi katsella nukkuvaa tyttöystäväänsä, jonka tilalle hän ei voinut mitään. De Vour asteli alakertaan ja pudotti lautasen Victorin eteen. Victor esitti nukkuvaa, jotta hänen ei tarvitsisi vastata kysymyksiin ihmismäisestä muodostaan. 


Gunivirin poistuttua yläkertaan Victor potkaisi saamansa lautasen kaltereiden alta Moonille. Annos pitäisi tytön hengissä ainakin muutaman vuorokauden. 


Toisaalla Bob saapui pahaa-aavistamattomana töistä. Hänen työpäivänsä oli ollut mahtava ja hän paloi halusta jakaa kokemuksensa aviomiehensä kanssa. 


Kotiin saavuttuaan Bob pani kuitenkin merkille surumielisen mielentilan. 
"Mitäs täällä on tapahtunut?" Bob kysäisi ovelta huomatessaan Neptunen haluttomuuden vastata iloisesti hänen tervehdykseensä.


Arthur ryntäsi halaamaan Bobia itku kurkussaan. 
"Noh, mikäs nyt on? Eikö illallinen onnistunutkaan?" Bob kysyi ja rauhoitteli aviomiestään silittelemällä tätä selästä.
"Moon... On poissa", Arthur niiskaisi ja rutisti Bobia kovemmin kuin koskaan. 


"Tarkoitatko poissa poissa?" Bob varmensi ja tuijotti Arthuria kysyvästi.
"Niin, me emme tiedä mitä tapahtui. Kumpikaan meistä ei kykene muistamaan", Arthur takelteli pitääkseen itsensä kasassa. 
"Mehän vietimme iltaa Moonin ja Victorin kanssa täällä aiemmin...", Bob valaisi.
"Etkö tosiaankaan muista?"


Neptune palasi juosten ulkoa ja liittyi keskusteluun.
"Kellari on tyhjä! De Vour on viety!" Neptune kirkui hengästyneenä. 
Arthur tunsi kylmän kiven putoavan hänen vatsansa pohjaan. Tämä ei voinut olla totta.


"KELLARI on tyhjä?!" Bob huudahti ja kavahti taaksepäin. Hän oli kuvitellut, että he voisivat elää onnellista perhe-elämää elämänsä loppuun asti. 
"Niinhän minä sanoin", Neptune huokaisi ja näytti huolestuneelta. 


"Hyvä on, nyt istutaan alas ja mietitään mitä voimme tehdä", Bob rauhoitteli, vaikka hän tunsi sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa. 
Arthur näytti jähmettyneen kauhusta.
"Victor on Rohin poika, olen varma siitä", Arthur henkäisi ja jatkoi: "Hän tuli tänne viedäkseen Moonin pois ja vapauttaakseen De Vourin ja nyt hän on onnistunut siinä."


"Mutta mitä me voimme tehdä?" Moon kysyi ja lisäsi: "Minä en luovuta siskoani kuolemalle näin helpolla."
Bob tuijotti Arthuria, joka näytti olevan romahtamispisteessä.
- Arthur on saanut kestää niin paljon. Tämä on hänelle liikaa, Bob ajatteli huolissaan.

Moon heräsi seuraavana aamuna ihmetellen utuisia muistikuvia tapahtuneesta. Hän vilkaisi rannettaan ja saattoi nähdä siinä kaksi pientä hampaanreikää. 
"Victor...", Moon henkäisi ja käänsi katseensa lattialle. Lattialle oli tuotu suuri annos paistettuja munia ja paahtoleipiä. Moon kiitti Victoria mielessään, sillä hän saattoi kuulla Gunivirin askeleet portaista. 


Gunivir käveli alakertaan ja huomasi Victorin istumassa nojatuolissa ihmismuodossaan. Gunivir kurtisti kulmiaan epäilevästi ja astui pojan eteen.
"Mitäs tämä pelleily on?" Gunivir kysyi kylmästi.
"Palveluksessanne sir, kuten aina", Victor vastasi ja sormeili pesäpallomailaa teatraalisesti. 
"Vai niin", Gunivir hymähti.

"Vietän koko päivän laboratoriossa siihen asti, että vierailen vieraslabrassa. Pidäkin tyttöä silmällä sen aikaa", Gunivir komensi ja loi Victoriin kylmän katseen. Victorin luita kylmäsi, kun hän ajatteli mitä kaikkea Gunivir saattoi hänelle tehdä, jos Victor rikkoisi lupauksensa.
"Selvä", Victor vastasi. 


Gunivir poistui laboratorioon työstämään senhetkistä elämäntyötään. Hänen tarkoituksenaan oli yhdistää Fardasten suvun manipulointigeeni ja De Vourejen viettelygeenit yhteen. Geeneistä oli tarkoitus luoda Moonin avulla ihmelapsi, jonka avulla Gunivir saattaisi hallita maailmaa. Hän olisi voinut muuten käyttää Victoria ihmelapsena apunaan, mutta Victor oli perinyt Venlalta hyviä geenejä itseensä. 

Kokeita kotona suoritettuaan De Vour jalkautui läheisimpään laboratorioon, missä hän saattoi työstää luomaansa geeniä eteenpäin. 
"Huomenta James", Naoki mumisi näyttönsä takaa, kun Gunivir käveli ohi. 
"Huomenta", Gunivir vastasi ja hymyili vinosti. Hän oli lahjonut Naokin parilla ilmaislipulla lähimpään kahvioon päästäkseen käyttämään laboratoriota ilmaiseksi väärän identiteetin turvin. James Smith oli uskottava identiteetti, ainakin täälläpäin. 

Naoki oli Gunivirin mielestä täysi typerys. Gunivirin oli tarvinnut vain räpsyttää hiukan silmäripsiään ja ojentaa tälle pari ilmaislippua päästäkseen sisälle huippusalaiseen laboratorioon. Toki hänen kuolemattomalla charmillaan sai mitä halusi, mutta Naoki oli ollut helppo nakki muiden työntekijöiden joukossa. Muutamassa päivässä Gunivir oli kietonut kaikki pikkurillinsä ympärille ja vakuuttanut heidät laboratoriotekniikon mahtavasta urastaan. 

Gunivir laski sormensa näppäimistölle. 
"Mihin me jäimmekään rakas geeniseni?" hän jutusteli ja alkoi syöttää koneelle käskyjä koodin muodossa. Gunivirista tuntui, että kaikki oli tähän asti ollut liiankin helppoa, muutaman vuoden lipastona virumisesta huolimatta. Geenien yhdistäminen muuttaisi kaiken ja loisi Gunivirille aseen, jota käyttää omassa ajassaan muita vastaan. 

Mikään tai kukaan ei estäisi Guniviria viemästä suunnitelmaansa loppuun. Gunivir luuli, että Victor oli tappanut loput Fardakset ja suunnitelman mukaisesti säilyttänyt perijän. Perijän avulla he loisivat viimeisen Fardaksen ja päättäisivät normaalin Fardasten suvun. Kaikki muut olivat jo kuolleet. 

Gunivirin poistuttua laboratorioon Victor oli lennähtänyt Moonin seuraksi häkkiin. Hän ei ollut kestänyt katsella Moonia riutumassa yksinään. 
"Mitä sinä täällä teet? Etkös sinä halunnut minut pois päiviltä?" Moon kysyi nasevasti. Hän ei osannut luottaa Victoriin enää täysin.
"Ei, en halua vahingoittaa sinua. Lupaan keksiä keinon viedä sinut pois täältä", Victor vastasi ja katseli kengänkärkiään.

"Miksi me emme sitten vain pakene? De Vour ei ole täällä", Moon tiuskaisi epäuskoisesti.
"Se ei ole niin helppoa. Gunivir tarvitsee sinusta vielä jotakin", Victor vastasi hiljaa ja siirsi katseensa kanaverkkoon. Tällaiselta Moonista siis tuntui olla teljettynä häkkiin.

"Mitä hän minusta haluaa? Vaimon itselleen?" Moon kysyi ärtyneenä ja valmiina lähtemään. 
"Jotain vähän suurempaa kuin ikuisen rakkauden. Hän haluaa hallita maailmaa, minkä sinä jo tiedätkin", Victor vastasi kierrellen. Miten hän saattaisi sanoa sen ääneen?

"Hän tavallaan haluaa lapsen kanssasi", Victor sanoi viimein. Ajatus iljetti häntä yhtä paljon kuin Moonia. Hän ei olisi halunnut jakaa Moonia kenenkään kanssa. 
"Minäkö makaisin hänen kanssaan! Ei ikinä!" Moon kirkaisi ja valahti kalpeaksi.

"No se lapsi olisi tavallaan koeputkilapsi", Victor yritti rauhoitella Moonia, mutta turhaan. Moon ei voisi kantaa sisällään lasta De Vourille. Se ei ollut mahdollisuus. Hänen täytyi päästä pois ennen kuin mitään istutusta tapahtuisi. 


Gunivir oli saamassa päiväänsä laboratoriossa päätökseen. Hän oli käyttänyt kokeissaan koekaniinina assistenttiaan Angelia, joka oli suostunut pienen suostuttelun jälkeen kerta toisensa perään juomaan Gunivirin valmistamat litkut. 
"Angel, tässä on unijuoman koeversio, mutta pelkään ettei se ole vielä valmis", Gunivir aloitti lähestyen Angelia pullo kädessään.
"Mikä siinä on vikana?" Angel kysyi peloissaan.


"Siinä on se vika, ettei sitä ole vielä testattu", Gunivir äyskäisi ja sysäsi pullon Angelin kouraan. Angel katsoi häntä tuimana, muttei sanonut mitään. Hän asetti pullon huulilleen ja joi toivoen, ettei saisi tällä kerralla hirvittäviä vatsanväänteitä. Angel vihasi Jamesia, mutta ei voinut mitään tämän vallalle ja charmille.

Litkun juotuaan Angel kavahti ja vajosi kaksin kerroin. Laboratorion valot polttivat hänen silmiään kuin tulenlieskat. 
"James!! Mitä teit silmilleni?! Sinä senkin HIRVIÖ!" Angel kirkui, mutta Gunivir ei ottanut huutoa kuuleviin korviinsa. 
"Juomaa pitää siis säätää hiukan", Gunivir totesi ja poistui takaisin työpisteensä ääreen.

Gunivir kasasi laboratoriotarvikkeensa salkkuun ja päätti päivänsä leimaamalla itsensä ulos. 
"Hyvää päivänjatkoa James", Naoki toivotti ja päästi Gunivirin ulos. 
"Samoin sinulle, Naoki. Angelilla tuntuu olevan ongelmia tärvelemänsä kokeen kanssa. Lähetä joku katsomaan häntä", Gunivir vastasi ja käveli ulos laboratoriosta. 
Naoki nyökkäsi ja alkoi näppäillä numeroa luuriinsa. 

Gunivir saapui takaisin talolleen, jonka Jemina oli luovuttanut hänelle. Gunivir tuijotti seinällä roikkuvaa Vladislauksen muotokuvaa ja siinä roikkuvaa hämähäkkiä.
"Minä litistän sinutkin, kun saan suunnitelmani toteutettua. Kukaan ei tapa poikaani ilman seurauksia", Gunivir kuiskasi ja liiskasi hämähäkin vasten Vladislauksen kasvoja. 

Gunivir avasi jääkaapin, mutta se ammotti tyhjyyttään. Victor oli unohtanut Moonin kanssa seurustellessaan laittaa ruokaa iltapäiväksi. Gunivir luuli sen kuitenkin johtuvan siitä, että Victor oli istunut kellarissa koko päivän. Gunivir päättikin laittaa ruokaa itselleen. 

"Minulla onkin ollut ikävä sinua. Ihmisversiota sinusta. Tiesin, ettet ole paha ihminen", Moon lirkutteli Victorille. He olivat täysin unohtaneet ajan kulun yhdessä istuessaan. 
"Minä rakastan sinua, tiedäthän sen", Victor vastasi ja siveli Moonin poskea. 

Mutta samassa Moon kavahti taaksepäin. 
"Gunivir on täällä! Kuulin oven käyvän", Moon henkäisi ja tuuppi Victoria pois kalterihäkistä.
"Äsh, se pahanilmanlintu", Victor huokaisi ja tunsi vihan kiehahtavan sisällään. Hän halusi Gunivirin poistuvan, mutta millä keinoin? Victor nousi vastahakoisesti ja lensi häkistä ulos. 

Victor tunsi sisällään liekkejä, jotka saattoivat tuhota raivoon päästessään koko asunnon. Hän ei ollut tuntenut niin suurta aitoa vihaa aikoihin. Victor saattoi vannoa, että hänen vihansa voisi polttaa kenet tahansa hengiltä. 

Gunivir saattoi tuntea takkinsa leimahtavan tuleen kuin taikaiskusta. Hänen hellalla kiehuva ateriansa oli roihahtanut ilmiliekkeihin ja sytyttänyt samassa hötäkässä keittiötasotkin. Gunivir yritti hädissään sammuttaa itseään läimimällä tulta, mutta se poltti hänen käsiään. 
"Victor! VICTOR!!" Gunivir karjui hädissään. 


Näin ei voinut käydä. Gunivir tunsi palon leviävän koko kehoonsa ja polttavan entistä kovemmin hetki hetkeltä.
"Victor! Missä sinä viivyt?! Täällä palaa!" Gunivir karjui ja yritti sammuttaa paloa yskien savussa. 
Hänen mahtinsa ei voinut loppua tähän. Hän oli tehnyt niin paljon työtä suunnitelmiensa eteen. 
-Missä se perhanan Victor luuraa, Gunivir ajatteli tuskaisena. 

Victor asteli yläkertaan ja huomasi kauhukseen tulipalon roihuavan jo melkein koko keittiössä. Hän ei nähnyt Guniviria liekkimeren keskeltä, sillä mies oli rojahtanut lattialle palovammojen tuskaisuudesta johtuen. Victor kaivoi käsiinsä palosammuttimen ja suuntasi sen sammuttavan vaahdon kohti liekkejä. Tuli ei tuntunut kuitenkaan laantuvan helposti. Tulen aiheuttaja, Victorin viha, ei ollut laantunut hänen sisältään. 

Victor sai kuitenkin hillittyä paloa niin, ettei se levinnyt enää keittiötä pidemmälle. Liekkimeren hiukan laantuessa Victor käänsi päätään nähdäkseen, missä Gunivir makasi. 

Victoria odotti karmaiseva näky. Gunivir, jonka selusta hänen olisi pitänyt turvata, makasi lattialla elottomana. Hänen hiuksensa ja ihonsa olivat mustuneet hiilestä, eikä mies enää hengittänyt. Gunivirn jalan vieressä, lattiamatossa, kyti pieni liekki. Victor jähmettyi paikoilleen kauhusta. Mitä hän oli mennyt tekemään? Mitä hänen äitinsä tekisi hänelle, jos saisi kuulla tästä?

Victor ei kuitenkaan ehtinyt katsella aiheuttamiaan tuhoja kovinkaan pitkään, sillä jääkaapin takana kytenyt tulenlieska tarttui hänen paitaansa. Victor ulvoi kivusta ja yritti sammuttaa paloa sammuttimella. Tuli oli ollut hänen ainiainen vihollisensa, sillä tuli ja vampyyrit eivät käyneet hyvin yhteen. Victor ei kuitenkaan voinut hävitä tätä taistelua, sillä tulen saavuttaessa kellarin Moonilla ei olisi mitään mahdollisuutta selvitä.


---

Hupsista rallaa. Sims on siitä 'mukava' peli, että tarinaa kirjoittaessa ei voi ikinä tietää mitä tuleman pitää. Niinkuin ei tälläkään kertaa. Tulipalo ei ollut suunnitelmissani, mutta Gunivir päätti toisin, sytyttäessään itsensä ilmiliekkeihin, kun silmä vältti. ps. pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, oikolukijani on kesälomalla :D.