maanantai 19. joulukuuta 2016

Osa 3: Totuus

 


Seuraavana päivänä töissä Mathaias ei voinut olla ajattelematta Venlan kanssa vaihdettua pusua. Hän saattoi yhä tuntea huulillaan Venlan pehmeät huulet.. -Ahem. Keskity työhösi. Mathaias ajatteli ja yritti kerätä ajatukset keissin ratkaisemista varten kasaan.


Mutta vaikka Mathaias kuinka yritti, hänen päässään pyörivät vielä eilisen illan muutamat suudelmat, jotka vaihdettiin jo Mathaiaksen vaihdettua yöpukuun. Venla ei ollut halunnut päästää Mathaiaksesta irti, niinkuin ei Mathaiaskaan hänestä ja he olivat jääneet jäähyväispusun jälkeen sylittelemään sohvalle ja vähän muuallekkin.

"Mittee sie siinä toljottelet? Ekkö sie kuuntele nuor mies?" Vanha rouvashenkilö äyskähti hiukan ärtyneenä, kun oli joutunut kuvailemaan Mathaiakselle jo kolme kertaa näkemänsä rikollisen tuntomerkit. "A-anteeksi. Olin vähän omissa maailmoissani."



Ja hiukan omissa maailmoissa eläminen jatkui läpi koko työpäivän. Mathaias tuli pidättäneeksi vanhan rouvan ja teljenneeksi hänet roistojen joukkoon. Mamma vaan ei tuntunut olevan kovinkaan syyllinen, sillä hänen taskuistaan löytyi ruumiintarkastuksessa kasa nukkeja, leikkiauto ja taskulamppu.


Työpaikalta palattuaan Mathaias palasi harmaaseen arkeen ja ruoanlaiton pariin. Päivät kuluivat, työtehtävät vaihtuivat, mutta Venlasta ei kuulunut yhtään mitään. Mathaiaksesta tuntui kuin hänen elämästään olisi puuttunut jotakin. 

***

Niinkin myöhään kuin seuraavalla viikolla, Mathaias kuuli aamupalaa syödessään askelia hiljaiselta etupihaltaan. Hän ei kuitenkaan innostunut kuulemastaan, sillä luuli tulijan olevan pelkkä postimies. -Ja nyt se elämä heittää niskaan vielä laskujakin... Mathaias ajatteli kaapiessaan kitusiinsa pekonia.

Tulija ei kuitenkaan ollut postimies, vaan Venla. Mathaias ryntäsi kuin ryntäsikin ikkunaan ja suoraan siitä vaatteet vaihdettuaan pihalle. Hän ei tiennyt, kohdellakko Venlaa kylmästi, vai riemusta hyppien, sillä tämä oli jättänyt hänet virumaan viikoksi yksinäisyyteen ilman mitään viestiä.

Venla ei sanonut mitään, vaan kietoi kätensä Mathaiaksen ympärille tämän nähdessään. "Minä.. voin selittää..", Hän mutisi ja halasi Mathaiasta tiukemmin. "Puhutaan sisällä, jooko?"

Mathaias ei oikein tiennyt, kuinka reagoida, joten hän kokkasi annoksellisen kasvisruokaa itselleen ja Venlalle. Ruokailun lomassa Venla otti aiheen jälleen puheeksi. "Minä tuota.. Olen miettinyt asioita. Meitä ja tätä tilannetta. Ja en tiedä oikein mitä tehdä.."

Mathaias nousi sohvalta ylös ja huokaisi. "Mitä sinä et ymmärrä?" "Kyllä minä sinusta pidän. En minä sinua muuten pussailisi ja halaisi", Hän äyskähti ja yritti hillitä sisällään kiehuvaa tunnemyrskyä.

 
"Ei Mathaias ei! Minä voin selittää!" Venla huusi tämän perään ja juoksi eteiseen. "No ole hyvä ja selitä, äläkä jätä minua viikoksi yksin, ymmärrätkö, viikoksi!" Mathaias vaahtosi. Kun vastausta ei tuntunut kuuluvan, hän nappasi lähimmän esineen käteensä ja ryntäsi pihalle, vihaisena kastelemaan keittobanaania. 

"Hyvä on hyvä on.." Venla huokaisi ja käveli Mathaiaksen perässä pihalle. "Kuule, on eräs asia, joka sinun pitäisi tietää. Olin viikon poissa, sillä mietin asioita. Mietin, josko voisit hyväksyä minut tällaisena kuin olen. Josko meitä on sittenkään tarkoitettu yhteen, kun olemme niin erilaisia?"

"Kuule, minä en nyt ymmärrä. Emme me niin erilaisia ole?" Mathaias kysäisi hämmentyneenä. "En minä niin kivikautinen ole, eikä sinun ihonvärisikään ole minulle ongelma. En minä ole rasisti." Venla vain pudisti päätään ja huokaisi jälleen. "Hyvä on, minä joudun vääntämään tämän rautalangasta."

"Mathaias. Minä en ole ihminen." Venla totesi ja silmänräpäyksessä riisui valeasunsa, paljastaen todellisen muotonsa.

Mathaias ei sanonut mitään, vaan poistui takaisin sisälle. Venla luuli, että tämä oli saanut tarpeekseen ja halusi lopettaa suhteen alieniin siihen paikkaan. Mutta pian hän kuuli askeleita merkkinä siitä, että Mathaias oli tulossa takaisin.

"Et ole yksin Venla, en minäkään ole ihminen", Mathaias totesi kävellessään takaisin ulos. Hän oli käynyt pukemassa päälleen esi-isillensä tunnusomaisen mekon, kunnioittaakseen vihdoin omaa aikakauttaan. 
"Olen tuntenut oloni niin erilaiseksi jo kauan. Vaikka täällä tuntuu liikkuvan meikäläisiä, he vaikuttavat niin etäisiltä. Niin huonomaineisilta. Ei ollut ketään kehen samaistua", Mathaias kertoi ja käveli lähemmäs Venlaa. 

"Kyllä minä sinua rakastan Venla. Olet hyvä juuri tuollaisena. Sillä minäkin olen tällainen", Mathaias totesi ja kaappasi Venlan tiukkaan halaukseen.
"Anteeksi, että piinasin sinua. Haluaisitko tulla luokseni asumaan, jotta voin pitää sinut turvassa yhteiskunnalta?" Mathaias puhui mitä sylki suuhun toi.
"Kyllä minä haluan. Voi Mathaias. Kyllä minä haluan." Venla hymyili.
------------

Venla Jylhä liittyi siis talouteen ja koki melkoisen muodonmuutoksen molemmissa formeissaan.  Venla on piirteiltään kasvissyöjä, ulkoilmasim ja itsevarma.


Ja tähän perään hiukan tietoa Mathaiaksesta. Mathaias on siis kiidätetty avaruusolioiden aikakoneella nykyaikaan, mutta hänen aikakaudellaan alienit ja ihmiset elivät sulassa sovussa. Nykyään alieneita pidetään enemmän ja vähemmän rikollisuuteen sekaantuneina. Alieneiden ja ihmisten välit eivät siis ole parhaat mahdolliset ja jotkut heistä näkevätkin tarpeekseen naamioutua jatkuvasti yhteiskunnalta.

Venlan alienimaisuus oli minullekkin yllätys, enkä tajunnut sitä vasta kun näin salaisen handshake-toiminnon toimintoluettelossa. Venlan liitin talouteen kuitenkin hiukan ennen kahta viimeistä kuvaa, että sain lavastettua keskustelun.. :D

Legacyssani on siis tavoitteena siirtää Mathaiaksen sinistä ihonväriä eteenpäin ainakin kymmenelle eri polvelle. Alaspäin kääntyvät korvat eivät ole pakollinen periytyvä piirre, mutta ovat plussaa.  

Ensi kertaan siis! Luvassa on kenties puskissa juoksentelua ja uuden remontin pyyhkäisyä yli talouden!          
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, jätä risuja ja ruusuja. Kaikki palaute on tervetullutta ja auttaa inspiraatiota pysymään yllä! :)